Deutsch Website, wo Sie Qualität und günstige https://medikamenterezeptfrei2014.com/ Viagra Lieferung weltweit erwerben.

Zufrieden mit dem Medikament, hat mich die positive Meinung cialis kaufen Viagra empfahl mir der Arzt. Nahm eine Tablette etwa eine Stunde vor der Intimität, im Laufe der Woche.

Futurasociety.fi

ONKO ONNELLISUUDESTA VISIOKSI?
Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari
23.–24.elokuuta 2007
Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaan yksikkö, Lepaantie 129, Hattula

Pentti Malaska
ONNELLISUUDEN VISIO – UNTAKO VAIN JA ONKO PAKKO HERÄTÄ
EXORDIUM
Onnellisuus pyrkii keskusteluteemna esiin monella taholla ihmisten välisessä
kanssakäymisessä muuallakin kuin täällä seuran kesäseminaarissa, se on alkanut
kiinnostaa jopa maiden hallituksia.
Ja kukapa meistä ei haluasi olla onnellinen vaikka lopun ikäänsä!
Kolme näkemystä:
Dalai Lama: onnellisuusvisio ja sen edellytykset: hyveet; keino:meditaatio ja sisäinen saavutus
Teollisen yhteiskunnan versio: kasvu, aineellinen vauraus, sosiaalinen menestys, ulkoinen saavutus
J. Hardt (Happines Hypotheses): in between: belonging, learning, contributing; meditaatio,
kognitiivinen terapia, mieleen vaikuttavat aineet (esim. prozac).
Onneksi, onnellisuuden kokemiseen on monia ”teitä”, kuten olemme jo oppineet edellisiltä
puhujilta. Rajoitun itse tässä tarkoituksessa käsittelemään yhtä niistä, ihmisen luontosuhdetta.
Onnellisuuden kokeminen lienee eräs syy siihen, että hakeudumme vuodesta toiseen kesäisin järvien ja meren rannnoille tai muualle luontoon tai ”lähelle luontoa”,. ja uskon onnellisuuden arvostuksen olevan motiivina myös siihen, että haluamme pitää huolta ettei järvi, saaristo ja luonto kadota niitä luontaisesti määräytyneitä ominaisuuksiaan, joita me tarvitsemme ollaksemme onnellisia luonnossa,. saatamme jopa tuntea, että kohtaamamme luonto on sekin onnellinen meidän läsnäolostamme. Tällainen luonnon henkistäminen on tietysti jo vaikeammmin saavutettavissa ja kokemuksena vieraskin meille teollisuusajan ja teknologian ajan ihmisille, jotka olemme tottuneet pitämään luontoa pääasiassa erillaisina hyödynnettävinä luonnonvaroina ja vaihdannan kohteina. Mutta silti, hyvä kalansaalis - kun Ahti suo antejaan - tai kaunis kesäpäivä sinällään vailla mitään muita tarkoituksia kuin siinä oleminen tai kuikan yöllinen huiluilu järvellä eivätkö ne ja monet vastaavanlaiset kokemukset voikin saada tuntemaan meidät jotain tämänkaltaista onnellisuuden vastavuoroisuutta? Samalla saatamme kuitenkin tuntea, että jotain on tapahtumassa onnellisuuden kokemisellemme. Tajuamme ettei järven, saariston tai muu luonnontila ole samanlainen kuin mitä se on ollut tai millaiseksi se olisi tullut ilman ihmisen läsnäoloa. Luonto on muuttunut jollakin tavalla, jonka vuoksi se ei ehkä ole täysin onnellinen meidän, muutoksen määrittäjän läsnäolosta, vaikka yritämmekin omalla tavallamme pitää siitä huolta. Näemme tämän selvimmin ehkä juuri kesäisen luonnon parissa, koska odotuksemme ovat korkella ja tunnemme muutoksen merkityksen voimakkaasti, mutta onnellisuuden uhka ihmisen ja luonnon suhteen huononemisena on koettavissa missä tahansa olemmekin. Yksittäiset ja yksityiset havaintomme ovat valitettavasti ihmiskunnan yhteistä kokemusmaailmaa elämästä maapallolla tänä päivänä. Saatamme kyllä tietää hyviä syitä hyväksyä tapahtunut ja tapahtumassa oleva muutos, mm. sillä perusteella, että toisaalta sehän lisää tuloja, työllisyyttä, kasvua ja arvostamiamme kulutusmahdollisuuksia. ’Toisaalta ja toisaalta’ vaihtokauppaa voidaan vakuuttavin perustein käydä tapaus kerrallaan, mutta entä sitten kun tulot on käytetty ja kulutus muuttunut jätteiksi? Vaihtokauppa ei silloin enää korvaa sitä mikä ihmisen ja luonnon suhteessa on saatettu peruuttamattomasti menettää ja diskontata vaihdannassa merkityksettömäksi. Ihmisen – luomuihmisen - toimintojen perustana maapallolla, olipa kyse taloudesta, politiikasta tai henkisestä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta on lopulta aina luonto ja sen onnellisuus. Jos tuhoat luonnon tuhoat kaiken jos tuhoat maaseudun tuhoat ihmisen jos tuhoat kaupungin se voidaan rakentaa uudestaan.1 Aiheellisesti on sanottu, että luonnosta ei tulisi puhua karkeitten yleistysten kautta, vaan yksittäisten havaintojen ja koettavissa olevien yksityiskohtien kautta, kuten maamies puhuu pelloistaan tarkkaillessaan miten yheistoiminta luonnon kanssa onnistuu tänä vuona, tai kuten luonnontutkijat kertovat tarinoita Luonto –lehden sivulla, tai kuten runoilijat ovat tehneet kautta aikain, esimerkiksi P.Mustapää, A.Hellaakoski, L. Pohjanpää ja monet muut. Otan tästä genrestä näytteeksi Kullervo Rainion runon julkaisemattomasta runokokoelmasta Näen Ihmeen: 1 LOSING SOIL http://www.earth-policy.org/Books/Seg/PB2ch05_ss3.htm Valkoapilan tuoksusta joudun väittelyyn: Jos on Taivas, otaksuttavasti huolella hoidettu, onko varmaa, että siellä on näitä pehmeitä, valkoisia pallerokukkia, valkoapilan tuoksua, tuoksua ainakin. Entä jos saisin sen viedä mukanani, tuoksun, valkoisten kesäiltojen ilon, vain varmistaakseni… Seuraavassa aion kuitenkin uhmata hyvää neuvoa ja pohtia aihetta yleisellä, abstraktilla tavalla. Havainnollistan kuvilla mitä kokemustemme mukaan luonnon ja ihmisen suhteessa on tapahtunut ja tapahtumassa. TEESIT Esitys etenee sarjakuvana, joka pyrkii kokoamaan tietojemme ja kokemustemme palasia ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi Kuvat esittävät peräkkäisiä ihmisen ja luonnon suhteiden vaiheita, ja nimitän niitä • Hallitsevan ekosysteemin vaiheeksi • Laajenevan teknosysteemin ja supistuvan ekosysteemin vaiheeksi • Kynnysrajojen ylittämisen vaiheeksi • Mahdollisiksi tulevaisuuksiksi Kuvissa ja tekstissä käytetään luonnosta sanaa ecosystem eli ekosysteemi ja ihmisen toiminnoista ja tavasta olla ja elää sanaa technosystem eli teknosysteemi (koska ihmisenä oleminen perustuu tekniikkaan. Ihminen on mitä on vain tekniikkansa kanssa ja kautta.).
Hallitsevan ekosysteemin vaihe
Kuva 1.
Ajateltakoon mineraalisen ja biologisen luonnon kokonaisuutta maapallolla joskus ammoin
kaikkine ilmiöineen, mutta ilman ihmisen tietoista vaikutusta ja hänen tietoista toimintaansa
tapahtumien tuottajana. Tällainen tilanne voidaan ajatella esiintyneen maapallolla kauan sitten
menneisyydessä, kun ihmistä ei varsinaisesti lajina ollut vielä olemassakaan vaan ainoastaan hänen
esimuotonsa – Australpitecus Garhi noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten on hyvä lähtökohta. Ajatusta
luonnosta, jota ihmiselle luonteenomaiset käyttäytymispiirteet ja toimintatavat eivät vielä
muokanneet, sanon hallitsevan ekosysteemin vaiheeksi.
Tämä tilanne, luonto jakamattomattomana kokonaisuutena, on esitetty kuvassa rajoittamattomana
vihreänä alueena. Ihmisen olemassaolo voidaan nähdä sisältyvän siihen, mutta se ei erotu
kokonaisuudesta millään oleellisella tavalla; ihminen on sopusoinnussa luonnon toiminnan ja
ehtojen kanssa, hän on kaikella tavoin vain osa luontoa, ihminen oli sopeutunut luontoon. Aikojen
kuluessakin ihmisen osuus säilytti pitkän ajan tämän luonnonmukaisuutensa - sen säilymisen
takeena oli tietoisen rationaalisen ajattelun puuttuminen.
Ihmisen aineellista olemassaoloa ehdollistivat samat luonnon ehdot kuin muutakin ekosysteemiä,
eikä ihminen pystynyt vaikuttamaan luontoon muuta kuin sopeutumalla. Täydellinen riippuvuus
luonnosta on hallitsevan ekosysteemin vaiheen oleellinen piirre, ja sen muinaisen olemassaolon me
edelleen tunnemme itsessämme luonnon kunnioituksena. Meissä luonto tällä tavalla vieläkin
kunnioittaa itseään.
Luonto on kuitenkin itsessäänkin ajan mukana muuttuva ja paikallisesti vaihteleva, mutta sen ns.
luonnon lait ajatellaan muuttumattomiksi ja samanlaisiksi kaikkialla. Paikalliset vaihtelut luonnon
ilmiöissä ja niiden muuttuminen ajan mukana ilmentävät erilaisten vallitsevien tilojen vaikutuksia,
jotka luonto on itse tuottanut. Tieteellisesti selitettynä luonto on kaukana tasapainosta oleva
systeemi, joka jatkuvasti muuttuu auringosta ja maan sisuksista peräisin olevan ja luonnon läpi
virtaavan energian vaikutuksesta.

Laajenevan teknosysteemin ja supistuvan ekosysteemin vaihe

Kuva 2
Työkalujen valmistaminen – joka alkoi noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten - ja kielen kehittyminen –
joka alkoi noin 150000 vuotta sitten – ovat merkkipaaluja ihmislajin ekspansiiviselle kehitykselle ja
luonnosta erkaantumisen liikkeellelähdölle. Se on johtanut yhä kehittyneempään rationaaliseen
ajatteluun, viime vuosisatoina myös tieteisiin sekä niihin perustuvaan tekniikkaan - ja sitä kautta
ihmisen alati laajenevaan teknosysteemiin luonnossa. Teknosysteemi alkoi laajeta luonnon osana.
Rationaalisen ajattelun ja kokemuksen avulla ihmiselle paljastui havaittavien ilmiöiden takana oleva
salaisuus; hän oppi ymmärtämään tosiasiat luonnonlakien tuottamina ilmiöinä, lakien erityisinä
tuotoksisina tiettyjen ehtojen vallitessa. Ja vieläkin enemmän: hän oppi kuinka erilaisia aineellisia
asioita voitiin aiheuttaa ja tuottaa, insinöörätä, ihmisen oman tahdon ja tavoitteiden mukaan, ja
tuottaa myös sellaisia materialisaatioita, joita ei koskaan aikaisemmin ollut esiintynyt luonnossa.
Näitä luonnonlakien avulla ihmisen tuottamia ilmiöitä ja rakenteita, ihmisen elämäntapaa ja sen
ulottuvuutta suhteessa luontoon, sanotaan teknosysteemiksi. (Teknosysteemi sanan otti meillä
käyttöön tri Pentti Seiskari kirjotuksessaan Ekosysteemi vai teknosysteemi Teknillinen
aikakauslehti, Futurologianumero 1970:10. Tässä sanan merkitys on määritelty kuitenkin toisella
tavalla.). Tekniikan aikaansaannokset ja luonnon ilmiöt noudattavat samoja luonnonlakeja.
Tekniikka ei voi tässä mielessä toimia luonnonlakeja vastaan, mutta ihminen voi tekniikassaan
jättää huomioon ottamatta sen mikä olisi hyväksi luonnon elinvoimaisuuden kannalta.
Kuva 3
koottuna:

• Teknosysteemi alkoi kehittyä kun ihminen oppi havaitsemaan luonnonlakeja ja antamaan yksittäisille laeille omia alku- ja reunaehtojaan, • Teknosysteemi sisältyy ekosysteemiin eräänä mahdollisuutena, luonnonlakien mahdollisena ”tuotoksena” tietyillä ehdoilla • Ihmisen tieto luonnonlakien kokonaisuudesta on osittaista, palottaista ja huonosti identifioitua; hän tavoittelee ja tuottaa ilmiöitä ikään kuin lait toimisivat irrallisesti toisistaan riippumatta, vaikka ne tosiasiassa muodostavat samanaikaisesti toimivan kokonaisuuden • Tämän osittaistiedon tai tietämättömyyden seurauksena teknosysteemin kehitys pyrkii enemmän ja enemmän eroamaan muodoltaan (reunaehdoiltaan ja toiminnaltaan) ekosysteemin luonnonmukaisesta muodosta Ihmisen osuus alkaa erottautua luonnon kokonaisuudessa omalaatuiseksi ja alati kasvavaksi osaksi.
Luonnosta on tässä – tieteellisen teknologian vaiheessa Valistusajalta alkaen sunnilleen - tullut
ihmisen teknosysteemin ympäristö ja ihminen on muuttunut luontoon sopeutujasta luonnon
sopeuttajaksi. Ihminen tuottaa luontoon yhä kasvavan ekologisen jalanjäljen2
On myös tärkeää huomata, että kun teknosysteemi tulee suuremmaksi ja suuremmaksi ekosysteemin
sisällä, se merkitsee, että ekosysteemi supistuu - ja me emme tiedä mitä se merkitsee ekosysteemille
tai meille – luomuihmisille- tulevaisuudessa.
Kynnysrajojen ylittämisen vaihe
Kuva 4.
Teknosysteemin laajenemisen edetessä voidaan tehdä toinenkin tärkeä havainto. Teknosysteemin
laajetessa tiettyyn suuntaan riittävästi havaitaan luonnon rajojen olemassaolo, rajojen jotka voidaan
huomata rationaalisella pättelyllä ennen kuin ne on edes saavutettu. Ekosysteemissä suhteessa
teknosysteemiin on olemassa tiettyjä absoluuttisia ja toisia suhteellisia kynnysrajoja: "rajojen"
havaitsemisen jälkeen ekosysteemiä ei voida mieltää enää rajoittamattnmaksi tai äärettömäksi
kokonaisuudeksi suhteessaan ihmisen osaan, vaan siitä tulee teknosysteemin rajallinen ympäristö,
johon teknosysteemi monin tavoin määrällisesti ja laadullisesti vaikuttaa. Tämä on uusi moderni
vaihe ihmisen ja luonnon suhteessa. Huomiot maapallon tilasta kertovat nykyään yhä useammin
tällaisista ilmiöistä ja uhkista, joista vakavin tällä hetkellä on ilmaston muutos. Kuva
havainnollistaa nykyvaihetta ihmisen ja luonnon suhteessa.
Luonto on itseään ohjaava järjestelmä, joka pyrkii eliminoimaan häiriöt, mikäli voi, ja palauttamaan
alkuperäisen tasapainon; se voi esimerkiksi ”puhdistaa” ihmisen saasteita tai kasvattaa lisää
hyödynnettyä luonnonvaraa. Kynnysrajojen tultua ylitetyiksi luonnon tasapainon itsesäätely ei enää
ole riittävää tähän, vaan teknosysteemi aiheuttaa tilanteita, joihin ekosysteemi voi vastata
ainoastaan muuttamalla omia rakenteitaan ja menettämällä osan luontaisista ominaisuuksistaan, ja
etsiytymällä häiriöiden kautta joihinkin uusiin tasapainotiloihin. Tilanteet, joissa teknosysteemin
vaikutukset voivat sysätä ekosysteemin yli sen kynnysrajojen, ovat kriittisiä varoituskohtia, jotka
vaativat ihmisen tietoista huomiota osakseen.
.
2 Global Footprint Network [info@footprintnetwork.org] ETHOS:
Mahdollisia tulevaisuuksia

Kuva 5
Kaaos
Seuraavat kuvat havainnollistavat kahta erilaista tulevaisuutta. Ensimmäisessä tapauksessa on
ajateltu, että ihminen reagoi esitettyihin tosiasioihin ikään kuin ne eivät sisältäisi sanomaa mistään
todellisesta uhkasta. Teknosysteemi kehittyy ja paisuu edelleen osittaistietonsa varassa ja ylittää
lopulta luonnon kynnysrajat, ehkä useammastakin kohdasta. Seurauksena on ekosysteemin yritys
sopeuttaa häiriö itseensä, mutta koska häiriön suuruus jo ylittää mahdollisuudet, jotka sillä on tähän
sopeuttamiseen tasapainon säilyttävän luonnollisen itsesäätelyn kautta, lopputuloksena on häiriön
purkaantuminen ekosysteemin ja teknosysteemin rakenteellisten muutosten kaaoksena. Pahimmassa
tapauksessa jäljelle jää toimintakykyisenä vain erillisiä ekosysteemin saarekkeita.
Kuva 6
Harmonia
Toinen kuva perustuu olettamukseen, että ihminen on tarpeeksi ajoissa alkanut etsiä vastauksia ja
ratkaisuja probleemaan, johon hän on itsensä omalla toiminnallaan saattanut, ja että hän ryhtyy
rakentamaan ihmisen osaa – teknosysteemiään – tavalla, joka ottaa huomioon ekosysteemin
muodon vaatimukset ja ihmisen ja luonnon harmonisen vuorovaikutuksen ehdot. Tällöin on
pystyttävä eliminoimaan osittaistiedon lonkerot, jotka uhkaavat laajentua ja hyväksyttävä uudet
asenteet
vuorovaikutuksessa.Tätä voidaan sanoa tietoiseksi evoluutioksi, ja nykyisin tätä periaatetta voidaan pitää kestävän kehityksen ja inhimillisen turvallisuuden ohjelman välttämättömänä moraalisena ehtona. PATHOS: Se mitä edellä on ihmisen ja luonnon harmonisesta vuorovaikutuksesta - onnellisuuden visiosta - esitetty voidaan vielä muuttaa haasteiden muotoon. Ensiksi olisi löydettävä vastaus teknosysteemin oikeaan muotoon, joka perustuisi ekosysteemin periaatteen soveltamiseen. Millainen on luonnonmukainen teknosysteemi? Toiseksi on löydettävä vastaus kriittisten lonkeroiden etenemisen kontrolliin. Mitkä ovat ensisijaiset kriittiset probleema-alueet, niiden kiireellisyys ja tarvittavat voimavarat ongelmien ratkaisemiseksi? Kolmanneksi vastaus teknosysteemin laajentumiseen – jatkuvaan kasvuun – yleensä, mahdollisuuksiin rajoittaa sitä tai mahdollisuuksiin laajentaa ekosysteemin rajoja. Voidaanko teknosysteemin laajentumista enää sallia tai voidaanko laajentumista hallita maapallolla? Onko mahdollista laajentaa ekosysteemin rajoja suhteessa ihmisen teknosysteemiin, vai onko ihmisen etsiydyttävä elämään avaruudessa? Neljänneksi vastaus tarvittaviin sosiaalisiin sopimuksiin ja uusista eettisistä asenteista, jotka ovat tarpeen ja välttämättömiä teknosysteemin rakenteen muuttamiseksi, kriittisten probleema-alueiden kontrolloimiseksi ja teknosysteemin paisumisen estämiseksi. Millaisia uusia sosiaalisen elämän ja
toiminnan muotoja tarvitaan?
PERORATIO
Lopuksi palaan vielä runon sanoin ajatukseen onnellisuudesta:
Aika
Ihmisellä on eilen, tänään,
ihmisellä on huomenna,
hiirivaari mietiskeli.
Syveni ryppy otsassa.
Ihmisellä on kaikki ajat,
hiirellä nyt, siis ahtaat rajat.
Mutta - ja tässä vaari empi:
Onkohan ihminen onnellisempi?
(Tuula Korolainen: Kuono kohti tähteä, Lasten Keskus, Helsinki 2005; Finlandia Junior -voittaja 2005)
Sokea evoluutio teki meistä
Meissä maailmankaikkeus tuli tietoiseksi itsestään, Kuten ei missään toisessa oliolajissa. Tietämättämme – kuin sokea evoluutio - otimme koko planeetan omaksi lokeroksemme, Olemmeko jo riittävän viisaita, ohjaamaan tietoisesti kehitystä, Vaiko edelleen sokeita kuin evoluutio? MIELESTÄNI ON AIKA HERÄTÄ! Liite: 1 LOSING SOIL http://www.earth-policy.org/Books/Seg/PB2ch05_ss3.htm Lester R. Brown In 1938, Walter Lowdermilk, a senior official in the Soil Conservation Service of the U.S. Department of Agriculture, traveled abroad to look at lands that had been cultivated for thousands of years, seeking to learn how these older civilizations had coped with soil erosion. He found that some had managed their land well, maintaining its fertility over long stretches of history, and were thriving. Others had failed to do so and left only remnants of their illustrious pasts. In a section of his report entitled “The Hundred Dead Cities,” he described a site in northern Syria, near Aleppo, where ancient buildings were still standing in stark isolated relief, but they were on bare rock. During the seventh century, the thriving region had been invaded, initially by a Persian army and later by nomads out of the Arabian Desert. In the process, soil and water conservation practices used for centuries were abandoned. Lowdermilk noted, “Here erosion had done its worst.if the soils had remained, even though the cities were destroyed and the populations dispersed, the area might be re-peopled again and the cities rebuilt, but now that the soils are gone, all is gone.” Now fast forward to a trip in 2002 by a United Nations team to assess the food situation in Lesotho, a small country of 2 million people imbedded within South Africa. Their finding was straightforward: “Agriculture in Lesotho faces a catastrophic future; crop production is declining and could cease altogether over large tracts of the country if steps are not taken to reverse soil erosion, degradation, and the decline in soil fertility.” Michael Grunwald reports in the Washington Post that nearly half of the children under five in Lesotho are stunted physically. “Many,” he says, “are too weak to walk to school.” Whether the land is in northern Syria, Lesotho, or elsewhere, the health of the people living on it cannot be separated from the health of the land itself. A large share of the world’s 852 million hungry people live on land with soils worn thin by erosion. The thin layer of topsoil that covers the planet’s land surface is the foundation of civilization. This soil, measured in inches over much of the earth, was formed over long stretches of geological time as new soil formation exceeded the natural rate of erosion. As soil accumulated over the eons, it provided a medium in which plants could grow. In turn, plants protect the soil from erosion. Human activity is disrupting this relationship. Teesit: pathos: tutkimushistoria logos 1k1, logos 2k2, logos 3k3&4, logos 5k5 ethos k6 ja rebound Human Security PRERORATIO Evolutio – untako vain onni? Runo 3: Hiiren onni Tietoinen evolutio – voidaanko herätä? Runo 4: eettinen herääminen

Source: http://www.futurasociety.fi/2007/kesa2007/Malaska.pdf

Cd alert

Monthly Newsletter of National Centre for Disease Control, Directorate General of Health Services, Government of India May - July 2009 Vol. 13 : No. 1 SCRUB TYPHUS & OTHER RICKETTSIOSES it lacks lipopolysaccharide and peptidoglycan RICKETTSIAL DISEASES and does not have an outer slime layer. It isThese are the diseases caused by rickettsiaeendowed with a major surface prote

odae-romand.ch

Après 6 ans de procédure, on admet que l’accès aux soins n’est pas garanti au pays Cas 182 / 30.08.2012 « Louise », née en 1950, souffre du VIH et d’épilepsie. Elle essuie trois refus de l et voit ses deux recours au rejetés avant que celui-ci ne reconnaisse, après 6 ans de procédure, qu’elle n’aura pas accès aux soins nécessaires à sa survie en cas de renv

Copyright © 2010-2014 Health Drug Pdf